
Ennen hierontaa moni kysyy, mitä vaatteita ottaa pois ja mitä jättää päälle hieronnan ajaksi. Varsinkin ensimmäinen kerta kun emme vielä tunne toisiamme, voi olla vähän jännittävä.
Yksinkertainen nyrkkisääntö hierojan näkökulmasta on se, että hierottavan alueiden tulee olla paljaina. Toisaalta olennaista on myös se, että hierottava tuntee olonsa mukavaksi ja turvalliseksi. Jännittynyt mieli heijastuu siihen, että keho jännittyy, mikä johtaa hieronnan kannalta heikompaan lopputulokseen.
Jos hieron niska-hartiaseutua, riittää, että ylävartalo on paljaana. Jos hieron koko ylävartalon, on hyvä, että pääsen myös lantion seutuun käsiksi ja tämä tarkoittaa sitä, että päällyshousut tai vastaavat kannattaa ottaa pois.
Rintaliivit tuppaavat olemaan hierojalle vähän hankala paikka jos asiakkaan kipu on niska-hartia-alueella. Liivit voivat olla hieronnan aikana paikallaan ja hieroja voi niitä availla ja sulkea tarvittaessa. Käytännössä ne ovat kuitenkin enemmän tai vähemmän edessä ja saavat helposti hierontaöljyä osakseen. Jos asiakas häveliäisyyssyistä haluaa hieronnan ajan pitää rintaliivit päällä, se on ilman muuta OK. Periaatteessa asiakkaan voi hieroa vaikka kaikki sisävaatteet päällä jos niikseen tulee.
Jos teen kokovartalohierontaa, hieronta on teknisesti helpointa silloin kun alushousut ovat pienehköt. Silloin niitä ei tarvitse rullailla alta pois esim. lantiota tai pakaroita hierottaessa eivätkä ne niin helposti tahriudu hierontaöljyyn. Tässäkin tietysti olennaisinta on asiakkaan yksityisyyden ja kehon kunnioitus.
Kaikista olennaisinta hieronnan onnistumiselle on luottamuksellinen tunnelma ja se, että mikäli hoidettavasta joku asia tuntuu epämiellyttävältä, hän kertoo siitä avoimesti ja saman tien.
